No nyt ei enää verisuonet pullistele päässä kouvolan raveja muistellessa. Hälytyskellot rupesi piipittämään päässäni jo silloin, kun purettiin hevoset autosta vierastallin pihalla ja lähdettiin kävelyttämään niitä. Juuso hihitteli Gallolle taukoamatta ( kinuskikastikkeeni kun ei osaa kunnolla hirnua, ääni on pikkuvarsamaista vinkumista/hihittelyä/höhöttelyä) ja jos Gallo jäi muutaman metrin kauemmaksi, Juusto ei suostunut ottamaan askeltakaan. Parinkymmenen metrin välein oli myös pysähdyttävä ja tarkistettava haistellen, että Gaaleppi varmasti on siinä.

Itse "hauskuus" alkoi, kun vietiin poijjaat vierastalliin vierekkäisiin karsinoihinsa. Juuso "sekosi" täysin; herra pomppi, pyöri, pukitteli, vinkui ja hyppi pystyyn karsinassaan ja lietsoi Gallonkin  riehumaan.  Siinä iskän kanssa sitten tuijotettiin suut auki vuorotellen toisiamme, vuorotellen hevosia. Meidän pollet kun normaalisti osaavat käyttäytyä siivosti, niin olihan se aika kova järkytys. Menin lentelevien kavioiden sekaan Juuston karsinaan ja yritin rauhoitella poikaa. Kun Juuson RAKASTAMA rapsuttelukaan ei auttanut, tajusin tilanteen vakavuuden. Iskä sitten keksi ratkaisun, joka auttoi; pojat rauhottuivat heti, kun tyrkkäsimme heidät samaan karsinaan. Oli se kyllä näky. Sitä ei ihan heti unohda (vaikka haluaisikin).

Keneltäkään ei meidän maalaispoikien "näyttävä" sisääntulo vierastalliin  jäänyt huomaamatta ( ja kuulematta) ja toki kaikki tulivat uteliaina katsomaan, mitä tapahtui, kun vierastallin käytävälle laskeutui hiljaisuus. Osa katsoi epäuskoisina äsken niin suuren metelin pitäneitä ruuniamme, jotka nyt tyytyväisinä nuokkuivat vierekkäin pieneen karsinaan ahtautuneina ja toiset naureskelivat avoimesti. Itse en tiennyt olisiko pitänyt itkeä vai nauraa. Ei ollut kaukana kumpikaan, niin paljon nolotti...

Kaikki sujui hyvin siihen asti, kunnes lähdin kävelyttämään Juustoa ennen lämmitystä. Mansikkaleivokseni hihitteli jokaiselle vastaantulevalle hevoselle."Hauskinta" oli se, että aina kun Juusto käveli jonkun hevosen ohi, niin herra kääntyi katsomaan taakseen ja hihitteli säälittävällä tavallaan. Muita ajajia kyllä nauratti Juuston ääntely, mutta minulta se ei enää kaiken tapahtuneen jälkeen saanut vedettyä hymyä esille. Kun Samppa tuli ottamaan Juuson lämppään ja minun laitettuani sekki kiinni, olisin tahtonut vajota maan alle, kun Herra vielä mennessään radalle vinkui suh`t äänekkäästi...

Varmaan ikuiseksi arvoitukseksi jää, mikä todella ajoi Juuhanin moiseen mielenhäiriöön. No, arvaillahan aina voi. Äiti ja minä ollaan aika kovia "kotipsykologeja", joten meillä on joitakin päteviä selityksiä Marmeladin käytökseen.  Varmaa on ainakin se, että pakostikkin tuollainen hilluminen (Juuzo oli poikkeuksellisesti lähes vaahdossa jo ennen lämmitykseen menoa) vaikutti sen suoritukseen..Gaalepin mielenhäiriö johtui selvästi vain siitä, että kun Juuso hillui, hänen täytyi  matkia ja hillua mukana...