No nyt ei enää verisuonet pullistele päässä kouvolan raveja
muistellessa. Hälytyskellot rupesi piipittämään päässäni jo silloin,
kun purettiin hevoset autosta vierastallin pihalla ja lähdettiin
kävelyttämään niitä. Juuso hihitteli Gallolle taukoamatta (
kinuskikastikkeeni kun ei osaa kunnolla hirnua, ääni on
pikkuvarsamaista vinkumista/hihittelyä/höhöttelyä) ja jos Gallo jäi
muutaman metrin kauemmaksi, Juusto ei suostunut ottamaan askeltakaan.
Parinkymmenen metrin välein oli myös pysähdyttävä ja tarkistettava
haistellen, että Gaaleppi varmasti on siinä.
Itse "hauskuus" alkoi, kun vietiin poijjaat vierastalliin vierekkäisiin
karsinoihinsa. Juuso "sekosi" täysin; herra pomppi, pyöri, pukitteli,
vinkui ja hyppi pystyyn karsinassaan ja lietsoi Gallonkin
riehumaan. Siinä iskän kanssa sitten tuijotettiin suut auki
vuorotellen toisiamme, vuorotellen hevosia. Meidän pollet kun
normaalisti osaavat käyttäytyä siivosti, niin olihan se aika kova
järkytys. Menin lentelevien kavioiden sekaan Juuston karsinaan ja
yritin rauhoitella poikaa. Kun Juuson RAKASTAMA rapsuttelukaan ei
auttanut, tajusin tilanteen vakavuuden. Iskä sitten keksi ratkaisun,
joka auttoi; pojat rauhottuivat heti, kun tyrkkäsimme heidät samaan
karsinaan. Oli se kyllä näky. Sitä ei ihan heti unohda (vaikka
haluaisikin).
Keneltäkään ei meidän maalaispoikien
"näyttävä" sisääntulo vierastalliin jäänyt huomaamatta ( ja
kuulematta) ja toki kaikki tulivat uteliaina katsomaan, mitä tapahtui,
kun vierastallin käytävälle laskeutui hiljaisuus. Osa katsoi
epäuskoisina äsken niin suuren metelin pitäneitä ruuniamme, jotka nyt
tyytyväisinä nuokkuivat vierekkäin pieneen karsinaan ahtautuneina ja
toiset naureskelivat avoimesti. Itse en tiennyt olisiko pitänyt itkeä
vai nauraa. Ei ollut kaukana kumpikaan, niin paljon nolotti...
Kaikki sujui hyvin siihen asti, kunnes lähdin kävelyttämään Juustoa
ennen lämmitystä. Mansikkaleivokseni hihitteli jokaiselle
vastaantulevalle hevoselle."Hauskinta" oli se, että aina kun Juusto
käveli jonkun hevosen ohi, niin herra kääntyi katsomaan taakseen ja
hihitteli säälittävällä tavallaan. Muita ajajia kyllä nauratti Juuston
ääntely, mutta minulta se ei enää kaiken tapahtuneen jälkeen saanut
vedettyä hymyä esille. Kun Samppa tuli ottamaan Juuson lämppään ja
minun laitettuani sekki kiinni, olisin tahtonut vajota maan alle, kun
Herra vielä mennessään radalle vinkui suh`t äänekkäästi...
Varmaan ikuiseksi arvoitukseksi jää, mikä todella ajoi Juuhanin moiseen
mielenhäiriöön. No, arvaillahan aina voi. Äiti ja minä ollaan aika
kovia "kotipsykologeja", joten meillä on joitakin päteviä selityksiä
Marmeladin käytökseen. Varmaa on ainakin se, että pakostikkin
tuollainen hilluminen (Juuzo oli poikkeuksellisesti lähes vaahdossa jo
ennen lämmitykseen menoa) vaikutti sen suoritukseen..Gaalepin
mielenhäiriö johtui selvästi vain siitä, että kun Juuso hillui, hänen
täytyi matkia ja hillua mukana...
lauantai, 1. huhtikuu 2006
Kommentit